Suomensukuiset kansat, kielet ja kulttuurit Suomen naapurimaissa
Katso, missä näitä kieliä puhutaan!
Suomi Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä • Kveenin kieli Norjassa
Meänkieli Ruotsissa
Karjala ja vepsä Venäjällä
Lue, missä näitä kieliä puhutaan!
 
Lytt til innledningen suomeksi norsk
  norsk 

Osa 1 Kirjailija Armas Mišin puhuu
kirjallisuuden roolista uudella Venäjällä.

 

Osa 2 Armas Mišin kertoo omasta runoudestaan. Hän on myös
kääntäjä, ja on kääntänyt Kalevalan venäjäksi. Syyskuussa 2004 Mišinit olivat Tromssan Ordkalottfestivaaleilla. Armas Mišiinillä oli vain yksi toivomus: Päästä tervehtimään Roald Amundsenia


  • Armas Mišin eli Armas Hiiri eli Oleg Mišin, mitä kaikki nämä nimet?
  • Armas Mišin minä olen passin mukaan. Oleg Mišin, s’on venäjänkielisen runoilijan salanimi. Armas Hiiren nimi on tietenkin minun nimi, kosk - mutta koska minun passini mukaan olen Armas Mišin, niin Armas Hiiri on suomenkielisen runoilijan salanimi.
  • Onko se nyt hyvin salaa? Minusta kaikki tietävät, kuka on sen nimen takana.
  • Nyt – nyt tietävät, mutta alussa ei kukaan tuntenut. Oli vain yksi semmoinen runoilija, minun ystäväni Taisto Suomanenko, joka sanoi: No, sinä et ole Oleg Mišin!
  • Niin. – Sinä olet syntynyt vuonna kolme-, tuhatyhdeksänsataakolme-kymmentäviis (1935), ja olet ymmärtääkseni yli kuusikymmentä vuotta kirjoittanut kirjallisuutta.
  • No, tässä tapauksessa kuitenkin pitää heittää pois ne alkuvuodet. Ensimmäiset runot julkaisin vuonna yhdeksänsataaviisikymmentäneljä ((1)954). Nyt ainakin puoli – puoli vuosisataa on.
  • Niin. – Karjalassa ja Inkerissä olet hyvin tunnettu kirjailija, ja olet ansioitunut Karjalan ja Venäjän kulttuurin työntekijänä. Onko runous ollut sinulle leipätyö?
  • Runous minulle ei ollut leipätyönä milloinkaan, koska runot syntyivät vain silloin, kun minä ajoin töihin. Ja oli semmoinen vuosi, jolloin minä olin vapaa työstä, ja silloin runoja syntyi vähän.
  • Vaikka sinulla oli enemmän aikaa, ei se (sitä) syntynyt. Ei ollut siis ajasta kysymys?
  • Niin. Vain työ, vain liikenne, ja niin edelleen – minä bussissa olen kirjoittanut melkein kaikki runon – runoni.
  • Kun sinä olet elänyt nyt yli seitsemänkymmentä vuotta, ja olit kirjailijana Neuvostoliitossa, miltä tuntuu olla kirjailijana Venäjällä tähän aikaan nyt kakt – kakstuhatluvulla, kun on – kaikki on niin sanottu ”vapaa”?
  • Niin. Vaikein – vaikein kysymys. Minä luulen, että monet kirjailijat hyvin sopeutuvat tähän aikaan, koska kirjoittavat detektiivejä ja eroottisia romaaneja ja niin edelleen, mutta minä olen tässä tapauksessa vanhanaikainen. Olen tottunut siihen, että ennen olivat pusjkinit , fetit , derzhavinit, blokit ja semmoiset runoilijat, ja olen heidän, sanoisin, jälkeläinen. Ja koska nyt kirjailijoita on niin paljon – melkein kaikki, joilla on rahaa, voivat julkaista omia kirjojaan. Niin runoilijat – oikeat, sanoisin, runoilijat – häviävät. Niitä on vaikeaa löytää tämän kirjojen meressä, ja luulen, että huomautus hyvin kirja-, kirjailijoihin nyt on aivan toinen kuin ennen. Vaikka pitää sitä aikaa, vanhaa, minä en kehu –. Se – kaikille oli, minä luulen, huono, kosk- – mutta se antoi mahdollisuuden kirjoittaa säkeiden väliin jotain semmoista tärkeätä, jota ymmärsivät viisaat ihmiset, ja se – minulle se oli aina hyvä aika.
  • Mutta ne, jotka tekivät sensuuria, he eivät välttämättä ymmärtäneet?
  • Tai eivät halunneet ymmärtää, koska myös ymmärsivät jotain.
  • Joo. – Joo.
  • Olihan semmoisiakin; – mutta haluan muistuttaa, jos minä esimerkiksi kirjoitin jonkun runon kirkosta, niin se ei mennyt julkisuuteen. Semmoistakin tapahtui. Oli semmoinen lyhyt aika, kun ei saanut kirjoittaa runoja kirkoista – mutta minä tiedän, että Venäjällä kirkko on paras, mitä voi rakentaa ihminen kaunista, eikös niin – ja minulla oli pari kertaa semmoinen yritys päästää runot kirkoista, mutta ne eivät menneet. Sitten Moskovassa meni – siis täällä Karjalassa ei mennyt, mutta Moskovassa runokirjani meni.
  • Siis nyt sinä voit kirjoittaa ja julkaista, mitä haluat, mutta siihen kiinnitetään vähemmän huomiota kuin ennen?
  • Tietenkin. – Mutta kun vapaasti puhutaan kaikesta, niin siinä häviää se taide. Ennen taiteen vuollu- – tai miten –. Eeh – en osaa nyt sanoa. Nyt sanotaan suoraan kaikki, mitä tarvitaan – mutta suoraan sanottu kirja, kirjallisuus ei ole aina kirjallisuutta. Silloin kun taiteillisin keinoin puhuttiin jotain tärkeätä, jota eivät ymmärtäneet kaikki, se oli runoutta. Minä sen hyvin tiedän. Monet – monet runot, suomenkieliset. Minä venäjän kielellä niitä en kirjoittanut, mutta kirjoitin suomen kielellä; ja siinä oli säkeitten väliin sanottu semmoista, mitä minä en sanoisi suoraan. Mutta se on hyvä, että minä sain julkaista semmoisia runoja.

Osa 2

  • Tänä vuonna on ilmestynyt sinun kirja, jonka nimi on Pihlajainen kotimaa. Kerro vähän siitä kirjasta.
  • Siis, tässä on runoja, viimeisimpiä. Sitten on muistelma, iso semmoinen muistelma, jonka nimi on Kaikkien maiden ikkunoista näkyy vain kotimaa. Siis Inkerinmaa. Ja vielä minun työstä kirjailijaliitossa. Elämässäni oli, on ollut iloa ja tuskaa. Ja sitten vielä on osasto, iso osasto, tai osa runoja, siis käännöksiä venäjän kielestä. Venäjänkielisiä klassikoita oon paljon suomentanut.
  • Voisitko lukea meille pari runoa näitä sinun omia?
  • Mm. 
  • - joita ei oo ennen julkaistu?

 

Olla suomalainen
tässä suuressa mailmassa,
tuhansien kielien, kuin tuhansien järvien
loiskeessa ja loisteessa
koskettaa sanan kieltä ja kuunnella,
kuinka se soi molempien ajan suuntiin,
menneisyyteen ja tulevaisuuteen,
säilyttää maailma suomen sanoin. 

  • Onko suomi sinun äidinkielesi?
  • Suomi minulle tietenkin ole, on äitini kieli, mutta minä huonosti muistan, että puhuin suomea. Eri sanat vain jäivät muistiin, ja vasta silloin, kun rupesin opiskelemaan api, aspirantuurissa, oppisin lukemaan suomenkielisiä kirjoja – ruotsinkielisiä myös. Aloitin siis puhua ja kirjoittamaan suomenkielisiä runoja.
  • Miksi se suomen kieli välillä unohtui?
  • Kieli unohtui, koska sodan aikana me äitini kanssa asuttiin Omskissa Siperiassa, ja tietenkin kieli, kieli unohtui. – Ja seura oli aina venäjänkielinen; se ei auttanut tietenkin.
  • Sitten myös toinen runo, joka kertoo kielestä. Sinä olet selvästi hyvin kiinnostunut kielistä.
  • Ja, koska minä yleensä pidän kielistä, niin tässä vielä yksi lyhyt runo:

Ruotsia puhuva ylioppilasparvi
pyrähtelee ovesta ulos
suomalaiseen talvihämärään
iloisesti ja lujasti pitäen kiinni
omasta kielestä.

  • Ja sitten vielä yksi kieliruno. Minä kirjoitan suomen kielellä runoja juuri sen tähden tai sen vuoksi, ettei kieli unohtuisi.

Paavo Lipposta kuuntelen
tarkoituksenani oppia suomea,
sen oikeata ääntämistä
ja lauseiden rakentamista.
Tarkkaan seuraan,
miten sanoista syntyvät
komean rakennuksen
mahtavat seinät, pilarit ja holvit,
ikkunoiden ja ovien aukot,
miten nousevat korkeuksiin
vokaaleista ja konsonanteista muovotut
temppelit.

  • Suomen kielellä minä eniten kirjoitan vapaamittoisia runoja, mutta metriikki myös ei unohdu. Ja silloin, kun se koskee minun Inkerinmaatani, minä yritän kirjoittaa semmoisia metrisiä säkeitä.

Sinne, missä kukkuu käki kotikoivikoissa,
missä näkyy kotimäki koti-ikkunoissa,
sinne, missä kukkii tuomi joen rannikoilulla,
missä ennen sointui suomi kotiperukoillanne,
mihin lapsuuteni ankuroitui haaksi,
mihin kulta-aika meni niin kuin meren taaksi –
alati vain sinne, sinne kutsuvat ja vievät 
kotijoki, kotirinne, kotikoivut sievät.

  • Kiitos sinulle, Armas.


Tekstin on kirjoittanut nauhalta Hanne-Elin Utvik, Alta

Katso paria Mišiinin kääntämää runoa. 

 

Olga Mišinan runoudesta. Hän kirjoitttaa livvi-karjalan kielellä.  

Olga Mišina on Prääsän piiristä. Vuonna 1954 hän rupesi Petroskoissa opiskelemaan suomea, mutta vuonna 1955 suomen kielen opetus lopetetttin. Eläkeläisenä Olga Mišina rupesi kirjoittamaan runoja karjalan kielellä. Tässä aviomies Armas Mišin kertoo vaimon runoudesta ja Olga Mišina lukee itse runoja – livvin kielellä.

 

Nettredaktor og vevskredder: Bente Imerslund, web (at) finsk.no eller benteime (at) online.no