|
Historia
Me inkeriläiset tulimme Inkerinmaahan yli 300 vuotta sitten, mutta inkerikoiden kulttuuri täällä Venäjällä on paljon vanhempi. Inkerikoilla oli täällä oma kulttuurinsa, oma mielensä, oma kielensä. He ovat asuneet täällä ja säilyttäneet oman muinaisen murteensa, tämän Karjalan muinaiskielen. Inkerikoiden sotajoukot osallistuivat aina taisteluihin saksalaisia ja ruotsalaisia vastaan. Taisteluista on tietoja jo 1240-luvulta. Uskomatonta on, että kieli on säilynyt niin kauan, mutta nyt löytyy vain suurella vaivalla nuoria, jotka osaavat inkerikoiden kieltä. Nuorin on syntynyt vuonna 1987.
Inkerikot olivat toisen maailmansodan aikana samassa kamalassa tilanteessa kuin inkeriläiset. Myös heidät karkoitettiin täältä pois ja vietiin Viroon, Suomeen ja sitten Siperiaan. Vasta 1960-luvulla annettiin lupa tulla takaisin omille maille. Silloin heidän piti alkaa ihan alusta – ihan tyhjin taskuin.
Meri ja kala
Suomenlahti, vesi ja kala ovat aina olleet hyvin tärkeitä inkerikoiden elämässä. Kalasta he saivat rahaa ja ruokaa. Naiset lauloivat kauniita lauluja kalastamisesta. Laulut olivat usein surullisia, koska merenkansan oli vaikeaa nostaa kaloja merestä ja monet miehet jäivät mereen. Jos mies kuoli, niin naisen oli pakko pärjätä yksin. Ehkä hän joutui itse menemään kalanpyyntiin. Inkerikoilla on erittäin hienoja omia kansallisruokia, esimerkiksi maidossa keitetty muikkukala. Sen nimi on moikka- eli muikkukeitto.
Täällä on tällainen tilanne, ettei millään pärjää työpalkalla. Ihmisten on pakko pitää kotieläimiä, esimerkiksi lehmää, vuohia, kanoja, lampaita. Meilläkin oli lampaita, ja minä keritsin niitä ja tein villasta kauniin puseron, lempipuseroni. Osaan myös tehdä rahkaa, smetanaa ja voita. Puutarhakin on tärkeä. Talossa varastoidaan puutarhan tuotteita koko talveksi.
|
