|
Elina Meyer - Mordvalainen Iuliia Kochneva - Olga Bulavenkon perhe
Yksi Pietarin Sampo-keskuksen monista suomen kielen opettajista on Elina Meyer. 03.02.2015 haastattelin häntä matkatoimistossa, jossa hän on työssä. Elinan tapasin ensimmäistä kerta vuonna 2003, jolloin hän oli Petroskoin suomalais-ugrilaisen koulun suomen kielen opiskelija.
> Lue, mitä Elina 15-vuotiaana kertoi itsestään
Vuonna 2005 minä olin päättänyt osallistua Pohjolan Tähti -kilpailuun. Se oli ensimmäinen kerta, kun kilpailu pidettiin ja se oli oikein kiinnostava minulle. Silloin minä olin alkanut opetusta ensimmäisellä kursilla yliopistossa ja kävin Toive-yhtyeessä. Toive-yhtyeen ystävien kanssa me valmistimme laulun karjalan kielellä Miero Vuotti. Minä lauloin ja orkesteri soitti. Se oli ihan hermoinen päivä minulle, oli vielä muutama tehtävää (kielitaito, tanssi, kysymykset). Lopuksi minut valittiin voittajaksi ja minä olin ihan onnellinen ja sain kauniin Sampo-keskuksessa tehdyn kruunun. Minä en osallistunut koskaan muihin kauneuskilpailuihin. Minulle oli tärkeänä, että Pohjolan Tähti -kilpailussa arvostetaan älyä ja kielitäitoa, eikä vain kauneutta.
Hei, minä olen Elina. Nyt olen työpaikallani, Kymi-travel matkatoimistossa. Minun mummoni on inkeriläinen ja minäkin olen myös inkeriläinen. Jo lapsuudestani mummo keskusteli minun kanssani suomea ja ensimmäiset sanat, jotka hän opetti minulle olivat myös suomeksi. Me kävimme hänen kanssaan myös pitsinypläyden kerhossa. Jo viisivuotiaana menin sinne. Sitten me lauloimme Inkerin-kuorossa yhdessä. Koulun jälkeen minä opiskelin yliopistossa. |
|
- Elina, mitä olet tehnyt koulun jälkeen?
- Koulun jälkeen minä opiskelin Petroskoin yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten ja kultuurien laitoksessa suomen kieltä ja kulttuuria viisi vuotta. Samanaikaisesti kävin Toive-yhtyeessä. Siellä minä tanssin ja lauloin suomalaisugrilaisia lauluja ja tansseja. Meillä oli inkeriläisiä, karjalaisia ja muita lauluja. Mummoni kanssa kävin Inkeri-kuorossa. Kuoron kanssa olimme Suomessa monta kertaa. Muistaakseeni minä olin noin 10 vuotta kun kävin ensimmäistä kertaa.
- Mikä identiteetti on sinulla vahvempi, venäläinen vai inkeriläinen?
- Puoleksi venäläinen ja puoleksi inkeriläinen. Koska minä asuin mummoni kanssa jo lapsuudesta, hänen inkeriläisyys vaikutti minuun kovasti. Hän puhui minun kanssa suomea ja minä aloitin opiskella suomea hänen kanssaan. Ensimmäiset sanat hän sanoi minulle suomeksi kun minä aloitin puhua.
- Kerro työpaikastasi!
- Tämä matkatoimisto on suomalais-venäläinen. Päätoimisto on Kotkassa Suomessa ja Pietarissa on pienempi toimisto. Minä itse hoidan matkoja Suomeen. Käyn usein Suomessa. Me tavataan suomalaisten työkavereiden kanssa ja minä pidän Suomesta kovasti. Usein käyn mieheni ja ystävieni kanssa Suomessa lomalla.
- Puhuuko miehesi suomea?
- Hän on supi-venäläinen, mutta joskus hän oppii. Hänelle se kieli on niin kuin leikki.
Mordvan tasavalta on hyvin kaukana Inkerinmaasta. Se sijaitsee Volgan läsipuolella. Pietarin koulussa nr. 200 tuli tänään 03.02.2015 vastaan mordvalainen suomen kielen opettaja, Iuliia Kochneva. En voinut vastustaa kiusausta, ja Iuliia suostui haastatteluun.
Iuliia Kochneva kertoo äidinkielellään omasta mordvalaisesta taustastaan. Siitä on pian vuosi kun hän viimeksi kävi kotona ja puhui sukulaisten kanssa. Välillä pitää etsiä äidinkielen sanoja.
|
|
Iiuliia kertoo samat asiat suomeksi.
Iuliia kertoo perheestä, kouluajasta, pääkaupungista.
Hei kaikille! Minä olen mordvalainen, nimenomaan erzäläinen. Mordvassa on kaksi kieltä, erzä ja mokša. Minun äitini ja isäni myös ovat erzäläisiä. Olen syntynyt pääkaupungissa, Saranskissa. Mutta Saransk on venäjänkielinen kaupunki ja koulussa minä puhuin aina venäjää. Myös erzän kieli oli minulla koulussa mutta se oli toinen kieli eli fakultatiivinen. Kylässä - maalla asuu nykyisin minun mummo. Ja hän puhuu aina minun kanssa erzää. Hän osaa venäjää, mutta tekee virheitä.
[accordion width="600"] [item title="Lue lopputekstiä!"]
- Nyt minä olen 26 vuotta vanha ja olen suomen kielen opettaja koulussa nr. 200. Kun keskustelen äidin kanssa, haluamme ehkä puhua salaisuuksia erzäksi. Kyllä me puhumme toinen toistemme kanssa venäjää myös. Jos soittaa minulle mummo, minä aina puhun erzää.
- Entä isä?
- Hän on myös erzäläinen ja hän puhuu erzää. Erzä on minun äidinkieli ja perheessä on semmoinen tilanne, että minulla on lempisuhde äidin kanssa. Kyllä isän kanssa voin myös puhu erzää. Jos esimerkiksi olemme pääkaupunigssa Sarnskissa, me puhumme aina venäjää. Mutta jos olemme kylässä mummon luona maalla, puhumme aina erzää.
- Miksi?
- Pääkaupingissa aina puhuvat venäjää, se vaikuttaa erzän kieleen. Tiedän, että tämä on paha asia koska erzän kieli täytyy säilyttää.
- Kuinka pitkä matka on junalla Pietarista teille kotiin?
- Se matka kestää yhden païvän ja puoli päivä. Lentokoneella vain kaksi tuntia.
- Käytkö usein siellä?
- Valitettavasti en, koska asun nyt Pietarissa. Viime talvena olin siellä uutena vuonna. Huhtikuussa menen sinne, koska silloin on äidillä syntymäpäivä.
- Onko sinulla omat lapset?
- Ei ole.
- Jos tulisi, mitä puhuisit heille alusta lähtien?
- En tiedä, mistä minun tuleva mies olisi kotoisin. Mutta totta kai haluaisin, että minun lapseni ymmärtäisivät minua jos haluaisin sanoa jotain suvusta. Koska se on äidinkieli ja lasten pitää tietää omat juuret.
[/item] [/accordion]
Iuliija puhuu siitä, ettei ole Pietarissa ystäviä, joiden kanssa hän voisi puhua äidinkieltään erzää.
> Lue koulusta 200, jossa Iuliia toimii suomen kielen opettajana.
|
Inkeriläinen Olga Bulavenko toimii suomen kielen ja kulttuurin opettajana Pietarin polyteknisessa yliopistossa. Tässä hän poseeraa Pietarin pääkadulla Nevski prospekt. Olga kertoo inkeriläisperheensä värikkäästä historiasta.
- Olgaa, pikkuraiseni, tuu tänn! Miss sie oot?....Olga, meijen talon krasaa... (kaunis nuori tyttö)
Muistan ikuisesti mummon puheita, hahmon ja kertomuksia. Anna – mummoni oli kotoisin Inkerin suomalaisesta merikylästä, joka sijaitsi Suomenlahden etelärannalla. Sanoin ”sijaitsi”, koska tietysti nytkin se kylä on olemassa, mutta tuskin sitä voi kutsua ”suomalaiseksi” kyläksi. Mummon aikana, eli vuodesta 1885 vuoteen 1941, kylissä Kirjamo ja Hakaja -(Kirjamossa oli mummoni lapsuuskoti ja Hakajaan hän meni naimisiin, molemmat kuuluvat Kosemkinan pitäjään1 lähellä Eestiä) – siis näissä kylissä ei puhuttu silloin venäjää ollenkaan, vain suomea. Kylät sijaitsivat hyvin lähellä Eestiä, siis kyläläiset osasivat jonkin verran viroakin, koska tekivät kauppaa virolaisten kanssa. Sukunimet, jotka kuuluvat perheeseeni, ovat Kiiranen ja Yllö. Kiiranen oli mummon omasukunimi, ja sitten naimisissa - Yllö. Kirjamossa oli paljon Kiirasia ja Hakajassa oli paljon Yllöjä ja Styffejä, joista myöskin on sukulaisia.
|
Vappu Kiiranen tyttärineen. Vasemmalta. Anna Yllö (os. Kiiranen), Maria Kiiranen, Uljana Styff (os. Kiiranen). 05.11.1914. Anna Yllö on Olga Bulavenkon mummo.
|
Koska minä olen paljon mummon näköinen, me molemmat olemme tummantukkaisia – mummo laski leikkiä, että ”me olemme ruotsalaisia merirosvoja, Ahvenanmaan piraatteja”. Voi kuvitella, että suvussa oli olemassa tarinoita ruotsalaisestakin taustasta. Se voisi pitää paikkaa, koska vodesta 1617 (Stolbovan rauhan mukaan Keksholm-lääni ja Inkerinmaa siirtyivät Venäjältä Ruotsille) se alue oli Ruotsin hallinnossa noin 100 vuotta. Jotta asuttaa uutta hallintamaata, tontit ja kartanot oli annettu Ruotsin ”köyhille” aatelisperheille ja siinä tarvittiin talonpoikia niitä viljelemään. Jotkut talonpoikaperheet tulivat Savosta, mutta jotkut Ruotsista (ja usein ne, joilla oli vaikeuksia Ruotsin lain noudattamisessa - siitä ne mummon ”rosvot”!) tietysti, olivat paikallisiakin perheitä (aidot inkeriläiset olivat izoraa). Mutta Ruotsin kuninkaan ajatus istuttaa Inkerimaalle luterilaisuuskulttuuria on onnistunut. Nykyaikaankin perheeseemme kuuluvat luterilaiset tavat, vaikkapa minä en kuulu virallisesti luterilaiseen kirkkoon.
Sen takia äidin äidinkieli oli suomi. Äiti on kertonut, että silloin, kun Stalinin aikana, 1930-luvuilla, kaikkien koulujen oli pakko kayttää vain venäjää, oli vaikeuksia kaikilla - oppilailla ja opettajilla. Miltä tuntuu fysiikka, esimerkiksi, kun ei ymmärrä sanakaan?
Perheellämme, ja nimenomaan Anna-mummolla, Vappu-takamummolla ja Martta-äidilla sekä Sandra-tädilläni, äidin siskolla, oli kaikkien inkeriläisten tavallinen kohtalo: ennen sotaa Stalinin terrori, sota, evakkoelämä Suomessa, leiri Venäjällä....
Perheen kieli ja kulttuuri vaikutti kovasti ammattivalintaan. Kiinnostus suomen kieleen ja kulttuuriin lähti siitä, että luonnollinen halu saada tietää enemmän perheen taustasta ja kulttuurista on saattanut tekemään työtä aluetieteen alalla.
1Kosemkina eli Narvusi on luterilainen seurakunta Länsi-Inkerissä. Historiallisesti sen alue on käsittänyt Laukaanjoen alajuoksun ja Kurkolanniemen kylät. Luterilaisten inkerinsuomalaisten lisäksi seudulla on asunut ortodoksisia inkerikkoja ja vatjalaisia. Nykyään seurakunnan alue kuuluu Leningradin alueen Jaaman piirin Narvusin, Laukaansuun ja Suuren-Lutskan kuntiin.(http://fi.wikipedia.org/wiki/Kosemkina) |
|
|
|
|
|
|
|