Suomensukuiset kansat, kielet ja kulttuurit Suomen naapurimaissa
Katso, missä näitä kieliä puhutaan!
Suomi Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä • Kveenin kieli Norjassa
Meänkieli Ruotsissa
Karjala ja vepsä Venäjällä
Lue, missä näitä kieliä puhutaan!
 
Lytt til innledningen suomeksi norsk
Kvääni praati-ilta Lemmijoessa • Åge Mellem: Tarinoita kveenin kielelläKaisa Maliniemi • Lastenkirjoja kveenin kielellä • Jos voisin laulaat ko lintu voi • Kveenin kielin opiskeluKainun Institutti - Terje Aronsen
norsk

 Kvääni praati-ilta Lemmijoessa

(Teksti ja filmi/kuva – Bente Imerslund)

28.09.2017 sain olla mukana kun Ruijan kväänit – Lemmijokilaiset -seuralla oli kvääni-praati-ilta Lemmijoen kirjastossa. Läsnä oli seitsemän innokasta osaanottajaa. Vuodesta 2012 on talven aikana joka torstai kahden tunnin praati-ilta täällä. Ensimmäisen tunnin aikana ei saisi puhua norjaa.

 

Heikin pojan Nannan tytär Livi Annie – syntynyt 1945.

Liv Annie

– Kuka sie olet?
– Mie olen Lemmijoen tytär ja olen Heikin pojan Nannan tytär Liv Annie. Sukunimi on Johansen. Mieheni oli sieltä Sokkuvuonosta eli Østerbottenista pois. Minun vanhemat Nanna ja Anton, net puhuthiin suomen kieltä silloin kun net naimishiin menthiin.

– Mikä oli sinun ensimmäinen kielesi?
– Norja. Mie en saanu oppiit suomee kotona. Mutta mie olin niin tiedonankara, että mie otin net sanat, kun net praatathiin.
– Miten vanhana opit kväänin kieltä?
– Sitä olen kuulu, kun net puhuthiin kväänii. Sitte olen ottanu sanat niiden jälkheen. Noin 10 vuotta sitte heräsi se kväänin kieli mulla, että sitä mie halluun puhhuut. Moni sannoo, että ei pi´ä perustat siitä kväänin kielestä, se kuolee, ko met kuolhaan. Joo, se saapi kuola, kun met kuolhaan. Ei se tee mithään. Jos mie olen saattanu oppiit monta kväänin sanaa, se ellää vielä.

– Oletko aina mukana, kun on sellainen praati-ilta täällä?
– Jamnisti tulen. Mie käyn täälä bibliotekissa siksi ko kuolen. Joka torstai olen kaksi tiimaa täälä. Porsangissa puhuthaan kyllä enemmän kväänin kieltä ko ennen. Se on heräny se kväänin kieli. Justhiin niin ko vanha liikutus on tullu täälä. Meilä on yli 100 medlemmii Lemmijoen Kvääni-seurassa, on 116! Kaksi vuotta sitte met käythiin Venäjän Karjalassa. Voi että, se oli soma matka.

 

    Kuuntele:     
film

Pikku-lintu lensi glaasin läpi, glaasin läpi, glaasin läpi. 
Pikku-lintu lensi glaasin läpi.
Päivä mais.

Otti pikku kulta-klimpun – skip, skip, skare – skip, skip skare – skip, skip, skare.
Otti pikku kulta-klimpun – skip, skip, skare.
Päivä mais.


Joosepin Jussan Antonin Astrid - syntynyt 1947.

Astrid Gjertsen

– Mikä on sinun nimesi?
– Noo, mie olen Joosepin Jussan Antonin tytär, norjaksi Astrid Johansen Nyby eli Astrid Gjertsen. 
– Sepä pitkä kvääniniminimi. Selitä! 
– Mie olen Antonin tytär, Anton on Jussan poika ja Jussa on Joosepin poika. Hyvin helppo systeemi!

– Mikä on äidinkielesi?
– Mitä met puhuima kotona, se oli tyhä kvääni. Minun äiti oli lapinkielinen. Isä ja äiti puhuthiin kahden saamea, että met emme pi’ä ymmärtää. Ymmärsimme, mutta met ei kerrotthu mithään siitä. Net ei pi’ä tietää, että met ymmärrämä, mitä het sannovat! Saami oli salakieli. Meile lapsille puhuthiin tyhä kvääniä.
– Puhuitko kvääniä koulussa?
– Ei koskaan, ei, met ei tohdittu puhhuut kohta mithään. Norja oli niin huono ja kväänii emme saanheet puhhuut. Koulussa oli vaikeaa, mutta met opima hopusti norjan kieltä.

– Käytätkö sinä paljon kväänin kieltä nykyään?
– Joo, kun kohtaan näitä, jotka ossaavat kvääniä. Kun kävin työssä, olin paljon vanhoitten ihmisten luona, jotka olivat kvääninkielisiä. Olin siivoja, hoitaja, kotiapulainen. Nyt olen kielipesässä mukana. Lasten kanssa met puhuma ja laulamme kväänin kielellä, emme pi’ä puhua norjaa.

– Entä omat lapset? Osaavatko he sinun äidinkieltäsi?
– Vanhin tytär halluu oppiit, mutta hän sannoo, että se on niin vaikea ... 

 

Peder Waldemar Berg

Peder Waldemar Berg

 

– Peder Waldemar Berg, miksi sinä olet täällä kirjastossa kvääni-illassa?
– Halluun oppiit jonkun verran puhhuut äitinkieltä oikhein, jos käypi laihin. Ei ole enempä sanomista, se se on. Olen yleensä myötä, kun on semmoinen praati-ilta. Kun lapsena olin, puhuin aina kvääniä. Olen naimisissa norjan vaimon kanssa, joka ei ossaa kvääniä. Mei’än lapset puhhuuvat tyhä norjaa.
– Kerro vähän omasta suvusta.
– Isän suku tuli Ruottista tänne Norjhaan. Äitin suku tuli Karasjoven kautta Pyssyjokheen ja sieltä Yli-Palhoon, se on norjaksi Øvre Brennelv. Itte asun Sokkuvuonossa eli Østerbottenissa.

– Sanotko sinä kielestä suomi vai kvääni?
– Ennen met sanoima suomee, net sannovat täpänä, että se ei ole sama kieli kuin Suomessa.
– Mitä teit, kun olit työeämässä?
– Mie olen ollu merimies – laivassa konemestari. Täälä Lemmijoessa olen ollu lentokentällä konemestari. Nyt mie olen jo 82 vuotta täyttäny. Olen joukon vanha!

 

 


Värikäs tromssalainen Åge Mellem (s. 1941) on kotoisin Etelä-Norjan Sør-Odalista. Pitäjä sijaitsee kuusi – seitsemän peninkulmaa Oslosta itään päin, lähellä Suomalaismetsiä. Ågen suonissa virtaa  myös suomalaista verta.


Piirustus: Pietarilainen katupiirtäjä

Vuonna 2009 Åge kävi Tromssan yliopiston järjestämää kveenin kielen kurssia. Kurssiin kuului kirjoittaa tekstejä kveenin kielellä ja Åge kirjoitti tarinan Juhani ja hauki. Lähinnä huvin vuoksi hän kirjoitti tarinat Mäenlaskukilpailu ja Jäniskoira Bella tormissa. Huvittavia tarinoita riittää, sillä hänen esi-isänsä ovat olleet hyviä kertomaan sukulaisten hullunkurisista sattumuksista.

Joulupukkia muistuttava Åge on itsekin koko elämänsä aikana keksinyt kaikenlaisia hulluja temppuja. Tämä ominaisuus taitaa tulla perintönä aikaisemmilta sukupolvilta. Kunhan painaa startti-nappulaa, alkaa Ågen rikkaasta valikoimasta pursuamaan tarinoita, toinen toistaan uskomattomampia, mutta tosia, ainakin osittain ...

Eräs Ågen isoisän isä muisteli, että suku on tullut Norjaan Suomen Lautarammelta. Mistään kartasta ei löydy tätä Lautarampea. Sitten kävikin ilmi, että lähtöpaikka oli ollut Rautalampi, se pitäjä, mistä 1500-luvulla vaelsi eniten ihmisiä Ruotsiin ja sieltä muutamat jatkoivat Norjaan.

 

MÄENLASKUKILPAILU

Kohta seittemenkymmentäviisi vuotta aikkaa, ko Arvid-eno oli puolivilli neljetoista vuotta vanhaa poika, tehthiin mäkihyppykil¬pailu kahdenkymmenen¬viiđen metrin hyppytörmässä parin kilo¬meetterin päässä kottoo. Arvid oli seppä hyppääjä, lumi ja keli olthiin hirmu hyvät, läksyt valmhiit, poika haluis lähteet, mutta - hänelä oli pari probleemii. Eilen häneltä katkethiin molemat sivakat! Sen lisäksi hän oli saanu kahđen päivän kotiarestin, sillä ko hän oli sallaa lainanu hänen sisaren sykkelin ja hukanu sen, ko hänen oma sykkeli oli rikki... Nyt hän oli fankilassa lohtalomassa, ja avvain oli avvaimenreijässä oven ulkopuo¬lela. Poikittain!     Poikariepu häytyi istuut sielä ja hän toivoi, ette olis jo raavas ja siirtyny pois kottoo. Kuitenkhaan hän ei olut deprimeerattu eikä neuvoton, mutta ajatteli karata sieltä. Klasin eđessä oli porstuun katto, ja sieltä oli vain puolikolmatta meetterii maahaan. ”Pieni askel ihmiselle!” Porstuussa oli kenkähylly, mutta hihtamakenkkii ei löytyny. Minun äiji oli arvanu, mitä poika ajatteli tehđä. Navetan porstuussa olthiin minun ämmin kummikalossit – melkhein oikkeen kokkoiset, ja polttopuupuođin takana seisoi minun sykkelittöman täđin sivakkapari. Varsin nuori hyppääjä hihtais hopusti hyppymäjele, vaikka oli ollu syömättä koko päivän. Mutta – hän häytyi hihđata faarin työpaikan ohi! Faari oli kirvesmiehenä töissä krannin uuđela hirsihuonheela. Siksi Arvid oli lainanu muorin vihrisen työhamheen navetan porstuusta – valetpuvuksi. Mutta krannin huonheen eđessä hän kuuli, ette faari huusi: ”Nytpä mie olen nähny senki! Arvid, heitä houraamasta ja heti. Karkuri ei halunu kuula ja ajoi korkkeimalla giirila ohi.


Piirustus: Åsmund Dalheim

Hyppymäjelä oli koko ihmistokka. Joukossa oliki monta Arvidin koulukumppanii. Yksi heistä huusi: ”Kuka se oon? Tunnemako met tuota kaunista tytärtä? Piian joku Arvidin sukulainen? Tule tänne ja anna minule summa!” Voi kauheeta! Hänele oli yhä vihrinen hamet päälä. Mitä häppee! Hän viskais hamheen paiju¬pensaasheen ja ajatteli anttaat sölkhään pojale. Mutta nyt kuulhaan kilpailun johtaajan ääni: ”Arvid! Missä se Arvid oon? Eikö hän ole täälä? Jos ei, seuraava hyppääjä oon...” Arvid-eno vastais kovala äänelä: ”Mie olen täälä! Heti valmis, ođota vain puoli minuttii.” Hän kiikkui hopusti ylös törmän pääle ja pani sivakat kiini. Mutta kummikalossit olthiin pehmeet, ja siinä ko hän laski luokkaa alas, se toinen sivakka irtois. Ko hän laski yhdelä sivakalla pötäjän¬ juurheen juuri kahđenkymmenenkahđeksen meetterin merkin eđessä, se häneltä katkeis sivakka, housut revethiin, hattu katois ja suusta lähti etuham¬mas.Vaikka kuinka teki kippeetä, se itkeet ei passanu keskelä kumppaniitten tokkaa. (Kuitenki, hän sai -kilpailun issoiman tinapokaalin lohđutuspalkinoksi.)

Jälkikirjoitus: Arvid ei saanu uussii sivakoita tuona talvena, mutta minun äiji teki omale tytärelle uuđen parin.

[accordion width="600"]
[item title="Lue tekstiä: JÄNISKOIRA BELLA TORMISSA"]

 

Åge Mellem: JÄNISKOIRA BELLA TORMISSA

Isoeno Sverre oli innokas mettämies ja armoitettu valettelliija. Hänelä oli 1910-, 20- ja 30-luvula ollu monta jäniskoiraa: Bella, Donna, Bellmann, Donnerwetter ja monta muuta. Paras kaikista oli Bella. Se oli ajokoira eli “finsk støver” jonka hän oli ostanu Suomalais¬mettästä.
Kerran, se oli viisi – kuusi vuotta sođan jälkeen, met juhlima muorin isoäiđin Marjan seiittemättä-kym¬¬¬menettä¬viiđettä syntymäpäivää hirmuisen kovvassa tuulessa. Vierhaat olthiin alkanu pölkkääm¬hään, ette tormi saattais hävittäät huonheita. Mutta silloin Sverre-eno sanoi:
-Tämä ei ole kova sää. Muistattako tet syksyy 1925, ko Haraldin pötäjämettä katois jokheen? Ko Bella-riepu tuli työkyvyttömyyseläkeläisiksi? Voi, se kyllä oli kova tormi! Ko krannin navetan katto tuli lenttäin ilman läpi meiđän talon ohi, koira suuttui ja alkoi haukkumhaan ja se aikoi mennä ulos. Mie en antanu Bellan mennä ulos, sillä ko se sattais olla hengenvaaralinen. Mutta vanha muori ei tieny. Ko krannin valkkeet italialaiskanat tulthiin kaakattain keittiönklasin ohi, Bella tuli hulluksi, kaatoi kolme toolii, pöelästytti kissan radion pääle hyllylä ja pujotti ulos, ko vanhaa muori tuli lohđasta keittiöön. Porraspaasila se tuli - tuulenpuuska! Mie tulin sekunti liian hiljain. Tormi meni Bellan kithaan ja käänsi koiran nurin - niin ette turkki tuli sisäpuoleksi ja paskapuoli tuli ulos. Mie käänsin hopusti koiran takaisin. Bella eli pari vuotta, mutta paras jäniskoira se ei ollu tuon tapattuman jälkhiin.
Niin se assii oli...

[/item] [/accordion]

 

JUHANI JA HAUKI

Minun lapsuuđen aikana oli Isojärvessä hirmuinen hauki, mikä kuulemma oli tyhä vähäsen pienempi ko afrikkalainen krokotiili. Kerran kranni Juhani tahtoi freistata pyyttäät pettoo kylän issoimmilla hauenrauđoilla, minkä se sai lainaksi Erkki-sepältä. Syötiksi se panni rasvaisimman siian, jonka minun isäni oli pyytäny edelisenä päivänä. Se oli kahden kilon väkäleuka rumilus.
Joven rannala, Ruumisniemellä, kirkon alapuolella oli venetvalkamaa, jossa Juhanin venet oli. Se oli kaunis kappee venet, kaunhiin ja paras venet, jonka minun äijini oli rakentannu. Juhani pani venheesheen selkärepun, jossa olthiin tähelisiimmät ruokatavarat: leippää, voita, kinkkuu, kaffii, sokkerii ja flasku pontikkaa, minkä sen kranni Anna oli tehny. Juhani pani selkärepun venheen keulhaan, hauensakset ja nuoran soutukaaren alle. Perävanthaassa oli teltin paikka.
Venetvalkamaalta Isojärvelle oon tyhä kaheksan kilomeetterii ja joki oon vallan vaakasuora ja virraton. Niin oon helppo souttaat hopusti hyvälä venheelä, ja tiiman jälkhiin pyyttääjä oli Haukilahdessa. Neljän tiimojen sen jälkhiin Juhani tuli takaisin - ilman tekohamphaita, mutta veneessä makais hauki. Juhani ei muistelu, mitä oli tapattunnu Haukilahdessa, mutta jälkhiin se ei koskhaan pyytäny haukkii.

Juhanin vanha muori muisteli, ette se sai peđosta kymmenen kiloo haukipihvii ja kuus literii voimakasta kalakeittoo. Hauen pää oon riippunu naulalla ladossa nyt yli seittemäkymmentä vuotta. Se oon - kärsästä kiduksenkannele - neljäkymmentäyheksän pilkku kuusi sentti¬meetterii. Se oon issoin hauki, minkä Isojärvestä oon pyydetty, ja se oon valettelematon tosi.

Foto: Yngvar Beddari

 

 

Kveenikulttuuri-tapahtumassa Raisissa 26.04.2012 Kaisa Maliniemi piti esitelmän kukoistavasta kveenikirjallisuudesta. Bente Imerslund kysyi häneltä, kuka parinkymmenen vuoden kuluttua käyttää kveenin kieltä.

Kaisa Maliniemi, sinä olet nyt puhunut meille täällä Raisissa kveenin kirjallisuudesta ja olet näyttänyt  paljon mielenkiintoisia kirjoja. Mutta lopussa puhuit nuorista. Kuka kirjoittaa kveenin kielellä parinkymmenen vuoden kuluttua?


Agnes Eriksen on kirjoittanut maailman ensimmäiset lastenkirjat kveenin kielellä. Kirjat esitettiin Pyssyjoen Kipparifestivaaleilla 23.07.2011.

Bente Imerslund haastatteli kirjailijaa Kipparifestivaaleilla.  Osa 1

  • Agnes Eriksen, sinä olet kirjoittanut lastenkirjat Kummitus ja Tähtipoika 1 ja 2. Ne ovat maailman ensimmäiset lastenkirjat kveenin kielellä ja kaikki tekstit ovat myös norjaksi. Ellen olisi nähnyt nämä olennot, olisin ajatellut jotain hyvin kevyttä, läpinäkyvää. Mutta Kummitus ja Tähtipoika ovat jännittävän näköisiä kiviä. Oletko sinä kivihullu?
  • Olen, mie olen tosi kivihullu, koska siellä fiervassa oon niin paljon sommii kivvii. Kerro vähän enemmän, miten nämä kirjat syntyivät!
  • Mie löysin nuoita kaksi. Minusta se toinen muistutti kummitusta ja toisela oli semmoiset viinosilmät ja se oli niin ko pieni olento jostain kaukana, avaruudesta.
  • Lukisitko kirjan ensimmäiset sivut kveenin kielellä?
Kirjan ensimmäinen sivu:

   

Osa 2

  • Nämä Kummitus ja Tähtipoika -kirjat ovat maailman ensimmäiset lastenkirjat kveenin kielellä. Miltä tuntuu?
  • No, ei nyt se ole niin nuuka, oonko ne ensimäiset tahi ... Mutta mie ajattelin vain sitä, että jos tästä kielestä tulisi kirjakieli, se oon sitte tärkkee, että joku alkkaa tekehän jotaki. Ja minula oli huono kamera ja mie olen amatööri. Mutta mie ajattelin vain, että otethaan kuvvi, laitethaan teksti ja kattothaan sitten, mitä siitä tullee.
  • Nyt olemme nähneet, mitä siitä on tullut, mikä on tulossa lähivuosina sinulta?
  • No, salaisuus, salaisuus, en tieðä. Se vähän riippuu siitä, että saamako rahhaa. Mie olen keräny paljon, paljon kulttuurimateriaalii, lorruii, sananlaskui, muisteluksii, kaikki semmoista. Että eikö siitä tulisi joku kirja rahvaile ihmisille.
  • Onko vaikeata saada rahhaa kveenitarkoituksiin?
  • Oon, oon toisi vaikkee.
  • Miksi?
  • No, en mie tie. Sanotthiin, että ko meilä ei ole kirjakieltä, niin ei sitte voi julkaista mithään. Ja sitten ko met olema alkanheet julkaisehaan, ei se kuitenkaan riitä se. Mie en tie, miksi ne pölkkäävät kveeninkieltä niin kauheesti.
  • Pölkkäävätkö?
  • Minusta näyttää kyllä, että ei meilä ole sijjaa niin monele kielele Ruijassa vielä.
  • He pelkäävät – ministeriön ihmiset vai ketkä pelkäävät?
  • En oikein tieðä, kulttuuriihmisetkin minusta näyttää. Net kirjoittaa vähän kveenikultturista Joskus oon soma Kipparifestivaali ja semmoista, mutta muuten ei nävy aviisissa niin paljon.
  • Olet varmaan oikeassa ikävä kyllä, mutta kiitos!

Jos voisin laulaat ko lintu voi

Jos voisin laulaat ko lintu voi
jos sois mun ääni ko leivon soi
:/: niin kotirannoile laulaisin
ja murheet mielestä poistaisin:/:

Jos voisin lenttäät ko lintunen
ja matkustella halk’ ilmojen
:/: niin kotihiini mie lentäisin
ja sinne huoleni heittäisin:/:

Mutt’ en voi lenttäät ko lintu voi
ei soi mun ääni ko leivon soi
:/: en voi mie lenttäät halk’ ilmojen
en päästä kotini rannoileen:/:

 

 
Terje Aronsen laulaa Jos voisin laulaat ko lintu voi. Tekstin hän on saanut tornionlaaksolaiselta ryhmältä Sisaret.
 

Kveenin kielin opiskelu
Kuvateksti ja artikkeli: Paina lippua ja katso norjalaista webia
Kveenin kielin opiskelu

Kveenin kieli - Kainun Institutti

16. maaliskuuta 2015 – Kainulaiskansanpäivänä – Terje Aronsen lyötiin kuninkaalliseksi Pyhän Olavin  ensimmäisen luokan ritariksi. Aaronin Jussan Terje on yli 30 vuotta taistellut kainun kielen ja kulttuurin eteen. Ensimmäisenä hän rupesi puhumaan siitä, että kainun kieli on oma kieli.

Tässä tuoreen ritarin kiitospuhe:

16. marsikuuta, Kainulaiskansanpäivä

Puhet Pyhän Oolaffin mitalin vasthaanotossa

Rakas fylkesmanni, rakhaat tet toiset, ja rakhaat pyssyjokilaiset.

Ja ko mie olen tulkkiki, mie sitte tulkitten ruiðaksi mitä

Mutta ritari, mikä se oon?
Olen löytäny sen sanan ruiðankielisestä sanakirjasta ja sielä oon kolme selitystä:

    1. aatelimies
    2. jäsen jossaki kunnassa, esim. Pyhä Oolaffin kunnassa
    3. hööli, hyvätapainen ihminen

Aatelimies mie en ole, enkä tule koskhaan olemhaankhaan.
Jäsen jossaki kunnassako? OK!
Höölikö, hyvätapainen ihminenko? Joo poka!!! Sehän soppii mulle.

Sanoma sitte niin!

Mutta eihän kainulaisila ole tasan ollu niin helppo elämä. Kaikila ihmisilä oon oikkeus omhaan äitinkielheen.
Meiltähän freistathiin röystäät sen poijes.
Ja paljot menethiin oman äitinkielen, sen kielen mikä oli heiðän työkalukieli, heiðän syðämenkieli, heiðän pyhäkieli ja heiðän kaikki tässä mailmassa.
Met täälä Pyssyjovessa olema olheet niin ittepäiset ette emmä ole perustanheet siitä mitä herraskansa sanoi. Mutta kuitenki oon se päiväki tullu tänne ette usheet meistäki olema antanheet ylöön. Mutta ei kaikin!!!

Mie en aijo kirjata sitä minkälaissii haavoi tämä kielen, kulttuurin, omakuvan hävviiminen oon jättäny meihiin, muuta ko sannoot ette net 4haavat oon isot, ja net säilythään meissä kiini kuoleman päivhään saakka.

Mie halluun kansa sannoot jotaki ruiðan viralisile; staatissa, fylkissä ja komuunissa: Met kainulaiset olema osa Ruiðan kansasta, ja sentähðen meilä oon kaikki net ihmisoikkeuðet mikkä kaikila muila ruiðalaisilaki oon; oikkeus omhaan kielheen, kulttuurhiin, histoorihaan ja yhtheisolhoon kainulainen kainulaisen kansa. Ottakka käythöön kaikki minoriteettisopimukset mikkä oletta ratifiseeranheet.

Mie halluun kansa sannot jotaki saamelaisile, ja erittäin Saametingale. Meilä kainulaisila oon justhiin samat ihmisoikkeuðet ko tieläki oon. Mie tahðon nyt ette tetki viralisesti hyväksyttä sen, ja ette tetki joila oon niin iso valta, tuletta meile aphuun ko met tarttema sitä. Ja teile saamelaisile jokka joka paikassa matkitta sitä meistä ette "tethän oletta saamelaiset tetki!" Pankkaa sen matkimisen poijes, ja hyväksykkää ette met olema kainulaiset.

[accordion width="600"] [item title="Les resten!"]

Mie halluun kansa sannot jotaki meile kainulaisile. Met olema yhtä hyvät ja samanarvoiset ihmiset metki niin ko kaikki muutki ihmiset koko  mailmassa oon. Meilä oon kaikila se ihmisoikkeus ette met itte saatama määrätä olemako met kainulaiset vain emmäkö ole. Ja met jokka olema määränheet ette met olema kainulaiset, tet toiset hyväksykkää sen meiðän määräyksen. Ja met jokka sanoma ittesen kainulaisiksi tähi kvääniiksi, meiläki oon se velvolisuus ette hyväksymä heiðät jokka ei haluta olla kainulaiset. Met häyðymä heittäät poijes tämän meiðän kiistan. Hyväksymä toinen toisen.

Mie aloitin tämän pikku puhheen sanomala "kiitoksii paljon". Ja mie heitän kansa sanomala "kiitoksii paljon" meiðän kuningas Haraldile joka nyt oon nimittäny minun ritariksi Pyhä Oolaffin kunnan kautta, ja fylkesmanni Gunnar Kjønnøyile joka antoi minule mitaalin tääpänä. Mie kiitän kansa teitä jokka ehðotitta minnuu, Tromssan universiteetti, Ruiðan kirkko, Ruiðan kveeniliitto ja Porsangin komuuni.

Ja mie kiitän syðämelisesti minun vaimoo, Björgii. Kiitoksii paljon, rakas Björgi, ette olet ollu kärsivälinen koko tämän pitken aijan ko mie olen hourannu tämän kainulaishomman kansa. Ja kiitokset menhään kansa meiðän pojale, Jörgenile, ja meiðän tyttärele, Siljele, ette het tasan oon olheet positiiviset kainulaisuutheen. Ja Silje, siehän kolmevuotisena, sanoit nämät fantastiset sanat:
Kainulainen ei koskhaan anna ylöön!
Ja vielä juuri lopuksi:

Arthur Schopenhauer, (1788 - 1860) tyskälainen filosoofi:
Joka tottuus mennee läpi kolme tassaa:
ensiksi sitä naurethaan
-    sitte sitä vastustethaan
-    ja sitte se oon tottuus


Kiitoksii paljon ette kuuntelitta, ja
Onnee kainulaiskansan päiväle!

[/item] [/accordion]


 

Aaronin Jussan Tärje Bente Imerslund haastatteli Terje Aronsenia 09.10.2005.
Terje Aronsen OPETUS

- Aaronin Jussan Thärje, eli Terje Aronsen, sinä olet yli 30 vuotta tehnyt työtä kväänin kielen ja kulttuurin edestä. Miten se oikeastaan alkoi?

Se alkoi 30 vuotta näinä päivinä, ko kolme pientä tytärtä tuli minun tykö friiminuutille ja kysythiin näin ette: "Saamako, miksi met emmä saa oman kielen opetusta täälä Pyssyjoven koulussa?" Tämä oli ensi syksy ko mie olin opettaajana – lärerinä – koulumiehenä Pyssyjovessa ja sinä syksynä kans alkoi saamen kielen opetus. Ja nämät kolme tytärtä olthiin hetki saanheet sen ajatuksen sieltä, ette, no heiðän kielele tahi meiðän omalle kielele kans piti saaða opetusta, ko tyttäret tiethiin sen, ette kieli oon kväänin kieli tahi sillon sanoima suomen kieli. Miksi sillä ei opetusta ko saamen kielelä, mikä ei ole kylän kieli, mutta oon näitten toisten pieniin kylliin kieli, mikkä oon pohasemppaa Pyssyjovesta?

Ja mie vastasin sitte näile kolmele tyttärele näin, ette: "No eihän nyt täälä ole yksikhään, joka ossaa opettaat suomen kieltä." Tyttäret vastathiin: "No sie!" sanothiin mulle, "sie saatat!". "En mie nyt saata mihtään suomee, muuta ko tätä huonoo Pyssyjoven kieltä. Sitä mie puhun, mutta en mie mithään suomee saata". Ja ei siitä tullu mithään enämen puhetta sillon.

Mutta minule syntyi itea – ajatus siitä, että eikö se ole niin, että nämät tyttäret ko tulhaan kysyhään kylän kieltä, että eikö se pitäs olla koulussa? Eikö nyt tämä ole se oikkee pedagogiikka, ette lähteet siitä, mikä nyt oon opas, ennen ko siitä, mikä ei ole opas? Ja itea syntyi, mie aloin hunteerahaan, mitä nyt tehen ja mie hoksasin sitten näin, ette ko saamelaisila oli semmoinen mahðolisuus sillon, ette saaðhaan virkavappaa – permisjuunii, ette opiskela ommaa saamen kieltä.
Mie hajin rahhaa sitte, tehin prosjektin – hajin rahhaa. Saisinko mieki permisjuunin vuoðen, ette opiskela suomee – yleiskieltä? No, en mie saanu, mutta Helmer Mikkelsen, joka oon minun nepu – jos ette tieðä, mikä nepu oon, se oon serkku – hän oli skuulesjääffi sillon ja tunnettu poliitikeri. Hän otti assiin ja auttoi minnuu. Ja se meni likele vuosi, ja se meni yli vuosi, meni toista vuotta, se tuli sitte vastaus, ette ei löyðy rahhaa tähään meiðän kysymyksheen, meiðän permisjuunisöknaathiin.

Se kohta jäipi siiheen, mutta mie olin niin paljon ajatellu jo sillon siitä ja olin päättäny, ette tämä oon oikheen, ette mie en antanu yli. Mie menin Helmerin tykö ja sanoin, ette nyt met hajema uuðesti. Helmeri kirjotti vielä preevin ja lähätethiin sen preevin ja viimen tuli sitte sieltä vastaus, että OK. Se oon yksi ennen sinnuu Terje Aronsen saanu tämmösen permisjuunin, mutta sillon sanothiin näin, ette tämä ei ole mikhään semmonen, mikä anttaa presedenssii toisile. Se oli vain niin sanottu norjaksi engangstilfelle, se piti tapattuut vain kerran, mutta mie sain. Ja tämä, ette mie sain, se antoi sitte kvääniileki sen maholisuuðen, ette hakkeet permisjuunin oman kielen opetuksheen.

Ja mie opiskelin sitte suomee Oslon yliopistossa – universiteetissä – ja vuonna 1978 mie aloin opettahaan suomen yleiskieltä Pyssyjoven koulussa, kahðeksenkymmentä koululaista, jokka alethiin opiskelehään.

OMA SUKU

- Monesko sukupolvi itse olet Norjassa?

Minun suku oon asunu täälä, siinä, mikä nyt oon tullu Norjaksi jälkhiin, 1690 luvulta. Ensisti Kaarasjovessa pari kolme sukupolvee ja sitte Pyssyjovessa olen mie yhðekses tai kymmenes sukupolvi. Mutta se mikä nyt tänä päivänä oon Norjan valtakunta, täälä minun suku oon asunu, no kuitenkin 13-14-15 sukupolvee. Mie olen melkeen vanhaa ihminen!

- No ei nyt vielä!

KVÄNTUNET

- Olet Pyssyjoven Kväntunetin johtajana: Kerro vähän tästä Kväntunetistä!

Ensisti tämä nimi Kväntunet, se on melkkeen tämmönen laaja nimitys, siiheen kuuluu niin sanottu ystävyysosa tai ystävyystalo, osa mihiin met nouðima rakennukset Tornionlaksosta, sen tähðen nimi ystävyys – ystävyys Tornionlakshoon, mistä meiðän esivanhemmat oon lähtenheet. Siinä oon kans yksi tämmönen paikalinen osa, missä met nyt – ko meiltä kaikki rakennukset ja talot poltethiin 1944, tyskäläinen poltti – meillä on meininki rakenttaat uuðesti tämmösen pienen kväänitalon siiheen, ja se tullee sitte se paikalisosa, ja sitte näitten kahðen ystävyys- ja paikalistalon välile oon se se niin sanottu tähään saakka Norsk Senter for kvensk språk og kultur. Mutta Kväntunet on kaikki tämät kolme.

Laulukafeja Pyssyjovessa. "Laksolaiset" laulamassa.
Kuva on saatu Kväntunetilta.
Se Kväntunet ei ole oikkee sana justhin tässä kielen ja kulttuurin revitaliseeramis- prosessissa. Se oon tähään saakka ollu Norsk senter for kvensk språk og kultur. Ja nyt tänä syksynä 2005 siitä syntyi Kvänsk Institutt.
Kventunet
Kainun institutti. Kuva on saatu Kväntunetilta.

KVEENIN KIELI

- Keväällä 2005 kveenien kieli hyväksyttiin omaksi kieleksi. No niin, kerro jotain siitä!

Mie olin Oslossa departementissa sillon, ko met saima tämän tieðon. Ja
departementin ihmiset, net, jokka olthiin siinä, siinä oli kruunun sekretääri niin ko mie sanon, sen statssekretääri oli kans siinä, joka ilmotti tämän meile ja het olthiin etukätheen ajatelheet, ette tästä noussee oikheen iso ilo meile, jokka olima siiheen tulheet. Mutte ei meile noussu minkhäänläista illoo siinä. Sillä ko, se oli tämä tasa, ko Euroopan Neuvoston kielicharterissa oon kolme tassaa, kolmas tasa anttaa ressyrssii säilyttämisheen ja kaikki tähään revitaliseriinkhiin, mutta Norjan valtakunta nosti vain meiðänkielen toisele tasale. Ja siinä kaikki ressyrsit oon kiinni siitä, mitä nyt departementti meinaa ette pitäisi anttaat, ja sillä meilä ei ollu iso ilo justhiin sillon.

- Onko ollenkaan ollut jotain hyötyä siitä, että se on hyväksytty omaksi kieleksi?

Oon tietenki hyöttyy, se ette kielestä viimen sanothaan, ette se oon oma kieli, se oon kieli. Oon tietenki siitä hyvvää tullu, ko nyt oon meilä argumenttii siitä, ette meilä oon oma kieli. Ennen sitä oon sanonheet suomen kieleksi, tahi oon sanonheet kans kväänin kieleksi, mutta ei se ole ollu meiðän kieli sillä laila, ette se oon ollu viralinen kieli. Nyt ko se on viralinen kieli, se anttaa meile kokonaan muunlaiset mahðolisuuðet kehittäät sitä etheenpäin ja vaattiit sen kautta resssyrssii siiheen.

- Olet siis optimisti, että ressurseja on tulossa?

Mie olen ollu optimisti 58 vuotta ja mie uskon, mie tulen vieläki olehaan optimisti muutaman vuoðen etheenpäin.

Sanoja:
kvænsk finsk norsk

opas
hoksata
nepu
hunteerat, funteerat

likele
preevi
tyskäläinen
on meininki

tuttu
muistaa
serkku
miettiä

melkein
kirje
saksalainen
on tarkoitus

kjent
komme på, huske
søskenbarn
fundere på, tenke på

nesten
brev
tysker
det er meningen

Vastaa kysymyksiin!
  1. Missä kylässä Terje asuu?
  2. Mitä kieltä puhutaan tässä kylässä?
  3. Missä kunnassa tämä kylä on?
  4. Mikä on Terjen ajatus hyvästä pedagogiikasta?
  5. Montako kertaa Terje yritti saada virkavapaata, niin että hän voisi opiskella
    suomea?
  6. Missä yliopistossa hän opiskeli suomea?
  7. Missä kylässä Terjen suku asui ennen kuin se pääsi Pyssyjoelle?
  8. Minä vuonna kveenien kieli hyväksyttiin omaksi kieleksi?
  9. Montako tasoa on Euroopan Neuvoston kielicharterissa?
  10. Kveenin kieli on toisella tasolla. Miksi kolmas taso olisi parempi?
  11. Mitä hyötyä on kuitenkin siitä, että kveeni on virallinen kieli?
Nettredaktor og vevskredder: Bente Imerslund, web (at) finsk.no eller benteime (at) online.no